Vapaalla kädellä sisustaen

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Olohuoneen kevättunnelmia

Olohuoneemme kevät ei ole viime vuoden tapaan keltainen tai muutenkaan juurikaan värikäs, ainakaan vielä. Pidän harmaan, musta ja valkoisen sävyistä nyt niin paljon, että olkkarin tyyli on suosiolla pysynyt samana koko talven ja kevään.

Tallinnantuliaisina kannoin kotiini pienen suloisen kynttiläkipon, ja vaikkei toukokuuna alku mitään kynttiläaikaa olekaan, en raaskinut tunkea halpaa, mutta söpöä löytöä heti kaappiinkaan syksyä odottamaan. Olenkin poltellut tässä tuikkua muutamana iltana.

Purkin pohjalla olevat kivet eivät kuuluneet kauppaan. Kivet ovat itse keräämiäni, ja ne on lakattu kirkkaalla lakalla, jotta väri tulisi hyvin esille. Kivet sopivat kivasti lasipurkin mustaan kahvaan, joten siihen ne saivat jäädä. Tosin hetkonen, kuvassa kivet näyttävät ihan pölyisiltä, vaikka olevinaan puhdistin ne... Pitänee pistää kivet vielä hanan alle huuhtoutumaan.

Olohuoneeseen siirtyi myös toisesta huoneesta kello, jonka sain noin 15 vuotta sitten lahjaksi käytettynä. Ikää siis tikittäjällä on, mutta mitäpä väliä. Cd-kaapin päällä tämä cd-kellohan on vallan omalla paikallaan. Tosin siirto saattaa jäädä vain väliaikaisratkaisuksi, nimittäin haaveilen suuresta seinäkellosta. Mutta mistä sellaisen löytäisi? Jonkun sievän ja modernin?

Mikähän tässä mintunvihreässä muuten onkin niin ihanaa, että tuokin kynttilä oli pakko ostaa? Jotenkin aivan vastustamaton karkkiväri, nams!

Haluaisinpa muuten tietää, mistä tämä alla oleva lahjaksi saamani ihanuus on hankittu. Se on kukkinut tällaisena jo yli kuukauden päivät!

Nyt vielä parvekkeelle puuhastelemaan, siellä on menossa aikaa vievä projekti, joka pitäisi saada lähiviikkoina valmiiksi ennen parvekkeenlaittotohinoita. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Keltainen maaliskuu

Maaliskuu tuntuu liian aikaiselta keväästä iloitsemiseen varsinkin nyt, kun ulkona tihuttaa vettä ja räntää. Mutta eipä se haittaa, onhan pääsiäinen jo nurkilla, ja kukat tuovat nyt sisälle sen odotusta. Väriläiskiä, niitä nämä ovat. Piristäviä sellaisia.

Sitten, kun minulla on piha, istutan sinne ison tulppaanipenkin. Koska kuka nyt näitä kaunottaria voisi vastustaa?

Narsissien varsista tulikin muuten mieleeni, että rairuoho pitäisi laittaa itämään. Harmi vain, että kerrankin kun muistan tämän ajoissa, on se oikeastaan turhaa, sillä en ole pääsiäisenä kotosalla. Ruohot jäänevät nyt siis kasvattamatta.

Tuliaisiksi saamani narsissit pääsevät parvekkeelle, kunhan säät vähän lämpenevät. Vielä ne eivät siellä viihdy, kokeilin jo. Tuloksena nuupahtaneet varret. Onneksi herkkähipiäiset kukat toipuivat hyvin sisätilojen lempeässä lämmössä.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Minttua & Smoothiehetki

Mikä valo kotiakin hellii nyt, kun aurinko paistaa paistamistaan. Ostin mintunvihreän Finnmarin kynttilän tuomaan raikkautta kotiin ja kaveriksi tietenkin tulppaaneja, joita löytyy nyt tarjouksesta todella edullisestikin.

Välipalaksi pyöräytin yksinkertaisen smoothien rahkasta, mansikoista ja banaanista. Kesällä kruunasin tämän terveellisen herkun tuoreilla mintunlehdillä, joita ei nyt harmi kyllä keittiöstä löytynyt. Noh, piankos on kesä ja yrtit vihertävät taas parvekkeella.

Näin lämpimänä päivänä mielessä pyöriikin jo parvekekalusteiden maalaus, mutta mikäli viikonlopuksi viilenee, saa projekti odottaa vielä hetken. Saisinpahan ainakin lisäaikaa päättää värit.

Pitäisiköhän repäistä ja maalata kalusteet vaikkapa tämän kynttilän värikseksi? ;) Kevätinnostuksissa saattaisin vaikka repäistäkin.

Ennen parvekeprojekteja hoidan kuitenkin keittiössä kuntoon yhden pienen seikan, joka on häirinnyt jo vähän aikaa. Mutta nyt istun hetken rauhassa.

Eikö muuten olekin ihana kynttilä? Tämä karkkisävyhän sopiikin mainiosti viime keväänä ostamani tyynynpäällisen kanssa, pitääkin pian testata...

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Black & White & Old Rose

Anno-malliston Talvi-matto löysi tiensä olohuoneeseemme lähes vuoden pähkäilyn jälkeen.

Olin hypistellyt mattoa kaupoissa jo useampaan otteeseen ja kerran meinannut sen ostaakin. Tuolloin en kuitenkaan olisi saanut matosta alennusta, koska kuponki oli jäänyt kotiin, joten ostopäätös lykkääntyi vielä puolella vuodella.

Nyt matto on ollut paikallaan jo jonkin aikaa, ja täytyy sanoa, että odottelu kannatti. Matto tuntuu nappihankinnalta, vaikkakin villassa valkoiset ja mustat langanhaituvat vähän sekoittuvatkin toistensa päälle ja tekevät hieman nukkaisen vaikutelman.

Matto jatkaa kodissamme näkyvää villaista teemaa, ja onpa kuvioinnissa vähän palmikonkaltaista neulosta. Taattua meidän kotimme tavaraa siis.

Mustaa tuo tilaan ripauksen myös Elloksen metallikori, joka löysi paikkansa maton vierestä. Korissa on viime talvena hankkimani viltti, jonka vanha roosa natsaa kivasti mustan ja valkoisen kanssa. Viltin väri miellyttää silmää, mutta talvikuukausina sen reiät eivät ole kaikista kivoimmat nokosia vedellessä. Täytyy siis ehkä harkita lämpimämmän viltin ostoa. :)

maanantai 22. joulukuuta 2014

DIY: Kävyt kuusenkoristeina

Joulukuusi saapui tänä vuonna ensimmäistä kertaa kotiimme, aiemmin kun puulle ei ole oikein löytynyt tilaa. Aloin suunnitella kuusen tulevaa koristelua jo kesällä, ja päätin käyttää koristelussa hyväksi käpyjä.

Mikäpä tavallaan sopisi kuuseen paremmin kuin sen omat kävyt? Kävyistä tulee kivaa, luonnollista tunnelmaa, vaikka päätinkin spraymaalata ne jouluisiksi kolmella eri värillä. Perusruskeina koristelusta olisi tullut ehkä liiankin tylsä meidän kotiimme, vaikka valkoisilla tai punaisilla nauhoilla maalattomistakin kävyistä varmasti kauniit koristeet saisi.

Tämä tee se itse -projekti alkoi siis jo elokuussa kesälomalla, jolloin poimimme metsästä muovikassillisen käpyjä. Kun maalauksen aika lokakuussa tuli, oli kassi kuitenkin mystisesti hävinnyt, ja edessä oli yllättäen uusi reissu metsään. Suosittelen muuten lämpimästi keräämään kävyt jo kesämmällä, lokakuun märästä maasta puoliksi jo maatuneiden käpyjen kaivaminen ei ollut kovinkaan mukavaa puuhaa. Onneksi ehjiäkin versioita löytyi, ja sisällä kävyt kuivuivat melko nopeasti, eli noin viidessä päivässä.

Maalaamiseen käytin Mastonin kultaa, hopeaa ja metallista purppuraa, jotka kaikki kuivuivat todella nopeasti. Maalausurakassa ei siis kauaa nokka tuhissut, vaikka kävyt piti totta kai kääntää ja spreijata toiseltakin puolelta maalin kuivuttua yhdeltä puolelta.

Maalattuina kävyt odottivat aina viime päiviin asti, jolloin kääräisin niihin langat. Käytin mustaa, tavallista ompelulankaa, jonka ajattelin sulautuvan kivasti kuuseen, jolloin kävyt näyttäisivät todella kasvavan joulukuusesta.

Käpyshow on nyt valmis, ja pian pääsemme koristelemaan ihkaensimmäistä, ihkaomaa joulukuustamme. Jes!

Kaapistani löytyy muuten vielä myös kuparista spraymaalia. Kadonnut, elokuussa kerätty käpysaaliskin löytyi vastikään kaapista, joten ehkä ensi jouluksi teen vielä satsin kuparisia kuusenkoristeita. :)

tiistai 9. joulukuuta 2014

Käpyjä ja Joy-kynttelikkö

Olohuoneen ikkunalla on joulu.

Perinteinen kynttelikkö sai väistyä makuuhuoneeseen tänä vuonna alennuksesta löytyneen Joyn tieltä. Design House Stockholmin Joy sai kumppanikseen muhkeita käpyjä, jotka sain tuliaisina ulkomailta.

Kuluneena syksynä olen haksahtanut käpyihin enemmänkin, ja niillä tulen koristelemaan myös joulukuusen. Kävyissä on jotain todella jouluista ja kaunista, ja ovathan ne pala luontoa muovin sijaan.

Nämä suuret kävyt saavat kuitenkin patsastella ikkunalla sellaisinaan. En raaskinut lähteä maalaamaan näin komeita yksilöitä. Modernin kynttelikön kaverina ne tuovat kivasti vastakohtaa asetelmalle.

Yksinkertaista, mutta tunnelmallista. Ja tunnelmaa täynnähän tämä joulunalusaika onkin. Kynttilöitä, höyryävä glögiä, pipareiden tuoksua, vastapaistettuja joulutorttuja ja lämpöä. Voisiko enempää toivoa? No ehkä valoa, sitä ei pahemmin näinä päivinä riitä, ja vielä harvemmin tulee oltua kotona päivänvalon aikaan, jolloin kuvia ehtisi napsia. Mutta aikansa kutakin, ja antaahan pimeys jouluvaloille oikeutta.

torstai 20. marraskuuta 2014

Le Case de Cousin Paul

Le Case de Cousin Paul -valot saapuivat meille tasan kaksi vuotta sitten, ja sittemmin näistä ihanuuksista onkin tullut varsinainen villitys. Nykyäänhän näitä saa Suomestakin ostettua, mutta itse pistin tilauksen vetämään Ranskasta lähinnä hinnassa säästääkseni.

Kaksi vuotta meillä on ollut valosarjassa kultaa sekä kahta eri turkoosia ja kahta eri violettia. Valot ovat ilahduttaneet makuuhuoneessa talvikaudella, mutta nyt halusin jotain olohuoneeseen ja ruokailutilaan sopivaa, joten tilaukseen lähti valkoisia, mustia ja hopeisia palloja. Valinta ei tosin ollut helppo kuten ei edelliselläkään kerralla, sillä valikoimaa katsellessa kaikki värit alkavat yhtäkkiä vaikuttaa niin herkullisilta, että mieli tekee niin keltaista, vanhaa roosaa, taivaansinistä kuin maanläheistä vihreääkin.

Tein aluksi roikkumaan mustavalkoisen sarjan, vaikka jouluksi aionkin laittaa esille hopeisia palloja. Tällä mennään nyt kuitenkin hetki.

Pallot pitää pujottaa itse valoketjuun, mutta siinä ei kauan nokka tuhise. Tilausaika oli viikon verran, ja pallot toimitettiin suoraan kotiovelle, joten kohtuuttoman kauan en joutunut odottelemaankaan.

Nämä ovat kyllä todelliset tunnelmavalojen tunnelmavalot. Kotona on ihanan kodikas ja leikkisä ja toisaalta kuitenkin rauhallinen tunnelma, kun valot ovat päällä. <3

Katsokaapa muuten, miten erilaisilta pallot näyttävät riippuen siitä, ovatko valot päällä. Puhdas valkoinen muuttuu keltaiseksi, kun valot sytyttää, mutta ainakaan vielä en innostunut virittelemään palloja led-valosarjaan. Kokeilin kyllä, mutta lopputulos vaikutti liian sinertävältä. Katsotaan, innostunko myöhemmin uuteen kokeiluun.